27. syyskuuta 2007

Satuja

Testailen tässä erilaisia neulekuvioita, vähän kuin arvioidakseni että mitä lisään seuraaviin töihini. Tässä on nyt tämmöinen linnan muurilta vaikuttava kuva menossa. Idea sitten tyssäs tähän kun en enää keksinyt muuta otsikkoon liittyvää helppoa neulemallia. Siis muita prinsessa tai satu kuvioita näin sileeseen neuleeseen toteutettavaksi.

26. syyskuuta 2007

Vaahtera kranssi

Tein syksyn värikkäistä lehdistä kranssin. Pohjana Sinooperista ostettu olkipohja. Aloitin ensin vasemmasta päästä lehtien asettelun kranssiin, kiinnitys tapahtui puolarautalangalla. Keskikohtaan päästyä, kiersin rautalangan toiseen päähän ja kiinnitin lehtiä myös sieltä alas päin. Päättelin langan ja tein samanlaisia lehti tupsuja kuin tammenlehti kranssissa, joita sitten työntelin rautalangan alle. Lopuksi vielä langoitin käpyjä ja täytin niillä vielä aukko kohdat. Pari rusettia kauniista nauhasta ja sisal -narua ripustimeksi ja tässä tulos! :)
Kranssi pääsi avoanopin ja avoapin ovea koristamaan.


Edit 03.04.2007

24. syyskuuta 2007

Daisy

Tälläisen kukan voi virkata Suuri Käsityö 8/2007 -lehden ohjeella. Itse tein kukan Novitan Samoksesta koska lankaa sattui kesätopin teon jäljiltä vielä olemaan. Nro 3:n koukulla. Lisäsin joukkoon vain luodessani lehtien rankasilmukoita myös ohutta rautalankaa virkaten langan mukana, jotta lehtiä pystyisi vähän taivuttelemaan.
Käsillä on tulossa myös jotain punaisesta, oranssista, keltaisesta ja vaaleanpunaisesta 7 Veikasta 3,5 puikoilla. Sekä "idea -laatikossa" (siellä missä kaksi hernettä lyö yhteen) on hattaroita tulevista.. Kyllä tässä tekemistä riittää ;)

21. syyskuuta 2007

Sukan kirous

Tällä hetkellä kranssin tekele alkaa yhä vain enemmän muistuttamaan hevosenkenkää. Ilmeisesti en käyttänyt pohjassa tarpeeksi sanomalehteä enkä rautalankaa. Saattaapi olla myös niin, tai on että sanomalehti tulee kosteaksi ulkoilman kosteudessa.. Tästä lähin käytän ainoastaan olki- tai risupohjia. Vihastuttavaa!

Lisäksi vielä se että sukka mitä tein, sitä ei ole enää. Sain sukan ihan valmiiksi ja huomasin että siitä tuli ruma ja liian iso. Taidan pitäytyä siinä minkä osaan = tavallisen saapas-villasukan teon.
Mutta enhän minä, joka en kauaa kestä olla vihainen en edes itselleni, ehtinyt ilman neulomusta olla.. Suunnitteilla on vaikka mitä virkatusta kellosta pipoon. Noh elämä jatkuu tai jatkukoon.
Olen kyllä ehdottomasti enemmän optimistinen, mukava huomata.

Sivussa olevaa kyselyä ei myöskään kannata ottaa turhan vakavasti, että rohkeasti vain vastaamaan!

19. syyskuuta 2007

Ostoksilla

Hip hei ja taas tuli tuhlattua rahnaa! :) Tiimarissa kävin ja Linnan-Kankaassa. Puunappeja ostin et jos vaikka jotain pikkunuttua väsäis joululahjaksi, kranssiin nauhaa, tarroja, huovutusneuloja ja sun muuta sellaista. Alemmassa kuvassa on tämmöisiä paljetteja 8mm. Ajattelin johonkin toppiin joskus käyttää. Näitä ei vain saa pestä että en sitten ymmärrä että miten se sitten toimii? Kai edes käsin... Näistähän sais cd levyjä nukkikseen, jos harrastaisin sellaista..
Ylemmän kuvan saa isommaksi napsauttamalla.

18. syyskuuta 2007

Sydän korvakorut


Korvakoruissa kaksi lasisydänhelmeä sekä hopeoitua lankaa.
Tulipahan taas väännettyä;)

Pahoittelen harvinaisen epäselvää kuvaa.

11. syyskuuta 2007

Ei mene nätti kampaus pilalle -pipo

Tässä olisi nyt tämä pipo minkä ohjetta tuonne aikaisemmin vähän paljastin. Lanka on Novita 7 veikkaa ja puikot 3,5 sukkapuikot. Tämä koko on aikuisen, ja minulla on aika pyöreä ja pieni pää(ainakin pienempi kuin muilla tutuillani), korvat jäävät hyvin pipon suojiin tuulelta ja lumelta.

Oma ohje:
Luo 116 silmää. Sitten neulo valinnaista ribbineulosta noin 7-10 cm. Riippuu pään muodosta onko pitkä vai pyöreämpi. Sitten aloitan sileän neuleen jota tulee 9 cm ainakin ja sen jälkeen ensimmäinen kavennuskerros eli aina kaksi oikein yhteen (58 s). Tässä pipossa neuloin väliin 2 cm sileää oikeaa ja taas aina kaksi oikein yhteen (29 s). Pari välikerrosta ja taas kavennuskerros(n.15 s). 1välikerros ja kavennus kunnes puikolla on enää n.8 s jolloin vedät langan silmukoiden läpi ja päätät työn. Alemmassa kuvassa näkyy kavennus ympyrät.

Myös muut ovat pitäneet tästä mallista, ei ole liian kireä eikä ole imukuppimainen. Korkea joustinneulos antaa pipolle mukavasti ryhtiä. :)

9. syyskuuta 2007

Askartelua


Kranssi on nyt päällystetty lehdillä. Puolarautalankaa pyöritin lehtien päälle. Lopuksi tein tuollaisia lehtinippuja ja täytin keskikohdan niillä. Ei se kovin hyvin luonnistunut mutta jäipä aukkoja niin saan myöhemmin koristeltua. Kranssi on nyt kuivumassa ulko-ovessa. Jos on aurinkoinen paikka niin siellä se alkaa vain kellastua, varjossa kuivuu ja jää vihreäksi tai ainakin pitäisi. Yöks kun tuli luteita sisälle kämppään!

Tämmöisen kranssipohjan väkersin sanomalehdestä ja rautalangasta. Tai sanookas ny ei tää ihan kranssi ole kun on vain puolikas, mutta en saa oikeata nimeä nyt päähäni millään. Tarkoitus olis päällystää tammen lehdillä ja sitten niiden kuivuttua koristella ehkä kuivatuilla ruusuilla,rusetilla jne.

8. syyskuuta 2007

Sukkapari

Sukat valmiit ja jalassa.
Tekeillä puuvilla langasta Marine, sukkia. Toiset onkin jo melkein kuluneet puhki joten oli aika tehdä uudet. Muuta en sitten ole ehtinytkään tekemään, töissä ja kotona on liian rankkaa työtä niin ei sitten ehdi taikka jaksa enää kutomis hommia.. hmm.. elämätä. :)
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kämmekkäät tarvitsisi tehdä itselle, on nuo ranteet alkaneet särkemään kylmästä.

Muokattu: 11.09.2007