24. lokakuuta 2009

Banoffee

Teinpä pikaisen lauantai-illan tortun.
Aloitin valmistamisen eilen keittämällä 3 tuntia kondensoitu maito -tölkkiä vesihauteessa. Siitä aikaan sain pehmeää toffeeta.
Tortussa on keksipohjan päällä banaanin viipaleita, toffeeta ja lopuksi luomukerma vaahtoa sekä sydän nonparellejä.

Hyvä torttu ei ällön makeaa vaan juuri sopivaa.

19. lokakuuta 2009

Calluna



Syksyn väriloiston muuttuminen ruskeaksi ajaa minut muiden mukana kauppaan hakemaan erilaisia kasveja kuten Kanervia, Marjakanervia ja Koristekaaleja. Krysanteemi, jonka hankin kuukausi sitten kukkii edelleenkin niin voimakkaasti liiloin kukin, että ostin vain yhden Callunan rappusten alapäähän vieraita vastaan ottamaan.


Pihalta löytyy paljon koriste materiaalia kuten havun oksia, käpyjä, ruusunmarjoja jne. joilla saa aikaiseksi kauniin asetelman. Sommittelin oksia kasvin ympärille; osan mursin tai leikkasin lyhyemmiksi pätkiksi ja asettelin joko vain mullan pinnalle tai pystyyn.
Pihallani kasvaa Lumimarja (myrkyllinen), jonka oksia käytin myös koristelussa.


Jos viettää terassillaan aikaa iltaisin, voi istutukseen asetella kynttilöitä  ja saada näin värit kauniisti hehkumaan. Muistathan käyttää palamatonta alustaa ja vahtia kynttilöiden palamista

7. lokakuuta 2009

Kippo kuumaa kurpitsakeittoa


Tein valtaisan annoksen herkullista kurpitsakeittoa. Pikakirjoitan tähän ohjeen, jos vaikka jotakuta saattaisi kiinnostaa. Tästä riittää monelle, tai riippuu tietenkin syöjistä; noin kymmenelle hyvälle kaverille.


1 kg kuorittua talvikurpitsaa lohkoina
öljyä
3 keskikokoista kypsää tomaattia (ei ollu enempää)
2 dl appelsiinimehua
1 L vettä
1 kasvisliemikuutio
2 rkl sokeria
3 tl currya
1/2 tl juustokuminaa
1/2 tl paprikajauhetta 
1 tlk kookosmaitoa
suolaa maun mukaan
(maizenaa suurustamiseen tarvittaessa)
Lisäksi: Pehmeää sämpylää

Paistoin lohkoja hetken öljyssä valtaisassa kattilassa. Lisäsin  tomaatit paloina ja mausteet, sitten appelsiinimehun, annoin aromien porista ja keitin vedenkeittimellä veden kuumaksi ja lisäsin sen kattilaan. 
Annoin kurpitsojen porista kypsiksi.
Vetelin sauvasekoittimella sekaisin ja lisäsin kookosmaidon ja ai ai kun on vetistä! Eikun maizenaa ruokalusikallinen vesi tilkkaan ja sekoitin litkun keittoon, keitto alkai heti paksuuntua, aromit löysivät nenäni ja vesi herahti kielelle, vielä loppu maustaminen suolalla ja eikun nauttimaan! =D

Muistakaa laittaa varovasti sitä currya jos ei ole tottunut, helpompi sitä on lisätä kuin ottaa pois.

5. lokakuuta 2009

Muutto alkaen 14.9.2009 -

Katsaus uuden talon ihanuuksiin.
Koko talo on ihana, yhtä ulkoseinääkin on tullut maalattua vaalean harmaaksi; muita ei ehditty ilman tultua liian kosteaksi.

Eteinen on kauttaaltaan tapetoitu tällä Sandbergin Veralla.
On kuin kangasta, tekee mieli hiplata.

Miehen äitin tekemät verhot laitettiin viikonloppuna paikalleen, joka sai minussa oudon kiherrys kohtauksen aikaiseksi. Tiedä oikein miksi, ehkä kun on kauan kuvitellut miltä kangas näyttää. Saavat ainakin keskustelua aikaiseksi se on varma, todella kauniit ja hauskat :D
Kiitos!
Tämä on tainnut vilahtaakin jo jossain tekstissä?? Eco Respect -tapettia, ostettiin yksi rulla K-Raudan ale laarista, riitti juuri ja juuri wc:n yhdelle seinälle. Ihanan eläväpintaista, haluan hiplata aina kun käyn siellä.

Ikean Kulla -valaisin roikkuu ruokapöydän päällä.
Meillä onkin varmaan se koko putiikki pienessä talossamme.

Hauska Ming -plafondi.
Sopii hyvin samaan teemaan verhojen kanssa, kun ilmeisesti joka sisutuksessa tulee olla joku teema..

Aina-het-valmis-hyvin-paistava- electrolux -uuni.
Suosittelen.
Jokaisen leipojan unelma, pullat paistuu kauniin kullan ruskeiksi, ei tarvitsee polttaa ollakseen kypsiä kuten Gorenje teki.

Semmosia, käsityöt on ollu vähän vanhan kodin piiloissa, mutta alkaa olla jo aika kaivella niitäkin esiin. Kyllä olen jo puikkoja hypistellyt ;)
Kesken jäivät villapusero itselle ja siskon tytölle sekä ainakin yksi verkkokassi, siitäkin puuttuu vaan pohja!