24. elokuuta 2014

Kääretorttu kokeiluja *G*

 Eilen oli leipomispäivä. Leivoin siis kääretorttuja pakkaseen, että siellä olisi edes jotain vieraiden varalta. Yleensä kääretortut ovat kompastuskiveni, harvoin onnistuu. Sen jälkeen kun aloin käyttämään tattarijauhoja olen onnistunut AINA! Kummallista. :)
Tein Yhteishyvän ohjeella gluteenittoman tattaritortun. Unelmatorttuun lisäsin vain 2 rkl kaakaojauhetta lisäksi taikinaan. Sisällä on kermavaahtoa, rahkaa, coctailkirsikoita ja suklaarouhetta. Ihan lempitäytteeni!


Sitten halusin kokeilla jotain ihan muuta. Jonkun blogissa, jossain joskus olen nähnyt miten tehdään raitatorttu. Netissä löytyy kyllä jos minkälaista koristeltua rullaa. Kumpa vain tästä kehittyisin niin taitavaksi.

Tähän vaaleanpunaiseen tiikeriin tein taikinan ihan ohjeen mukaan, sitten jaoin sen kahtia ja toiseen osaan lisäsin ainakin 20 tippaa punaista elintarvikeväriä ja mustaviinimarjajauhetta runsas ruokalusikallinen. Sitten kumpikin omaan pursotuspussiinsa ja pursottamaan, en käyttänyt tyllaa.
 Uunissa paistopinta muuttui ruskearaidalliseksi. Ilman miekkosta en olisi ymmärtänyt kääntää torttulevyä kahdesti ympäri eli yleensä täyttöpuolena oleva puoli onkin nyt päällä! Siellä värit olivat säilyneet hienosti. Mahtavaa onnistumisen tunnetta, vaikka ei raidoista viivasuoria tullutkaan. Löysän taikinan pursottaminen on uskomattoman vaikeaa.



Täytteenä 1.5dl kerma-rahkaseosta ja omatekoista mansikka-vadelmahilloa. Raidoituksen mustaviinimarjajauhe maistuu myös tortussa joten olisin voinut maustaa kerma-rahkaseoksen myös sillä.

Kokeilut jatkuu!

23. elokuuta 2014

Paistetut pannukakut *G*

Taasko maito menemässä vanhaksi? Tekisikö lättyjä tai pannukakkua? Miten olisi amerikkalaiset pannukakut? 
 Ennen viljattomuutta tein jonkun periamerikkalaisen ohjeen mukaan pannukakkuja vehnäjauhoista ja mustikoista, mutta nyt piti ohjetta vähän soveltaa. Jätin turhia ainesosia pois eli sokeria näissä ei ole lainkaan. 



Viljattomat pannukakut *G*
12 kpl (halkaisijaltaan n. 10cm kakkuja)

4 dl Semperin Fin Mix jauhoseosta
1,5 rkl leivinjauhetta
1 tl suolaa
3 dl maitoa
1 prk kermaviiliä
3 munaa
3 rkl sulatettua voita
(1 rkl vanilja-aromia, ei vaniljaesanssia!)

Mittaa maito kulhoon ja riko sinne munat, vatkaa rikki. Lisää kermaviili ja vanilja-aromi sekä sulatettu voi.
Yhdistä kuivat aineet toisessa astiassa ja lisää jauhot nesteeseen vähitellen koko ajan seosta vatkaten. Anna taikinan turvota 5 minuuttia ennen paistamista. Pannukakut paistetaan ilman voita, sillä voi on jo itse taikinassa. Tulet huomaamaan että letut eivät jää kiinni pannuun.


Nosta pieni kauhallinen taikinaa kuumalle pannulle. Taikinan alkaessa kuplimaan kuten kuvassa on aika kääntää lettu.


Kääntämisen jälkeen paista toista puolta vain hetki.
Paista näin kaikki pannukakut. Voit paistaa myös lettupannulla pienempiä kakkuja.


Valmista tarjottavaksi. Tarjoile hillon kanssa tai sitten vaahterasiirapin ja saksanpähkinöiden kera. Tein todella hyvää mansikka-vadelma hilloa viime vuoden sadosta joka oli unohtunut pakkaseen.

  Hyvää ruokahalua!